Aitous, yhteyden edellytys

Tässä sunnuntain 31.1. klo 11 tilaisuuden puheosuus tekstimuodossa. Videolla kuullaan myös laulut Sinun varaasi kaiken laitan ja Tulkaa kaikki kärsiväiset. Videon lopussa rohkaiseva sana ja rukous, joten – jos vain on aikaa ja mahdollisuutta – video kannattaa katsoa loppuun.

Millä mitalla me mittaamme?

Ajoittain aikamme on arvoiltaan kivikova: Tulosta pitää syntyä entistä enemmän. Menestyä pitää. Tämä kovuus näkyy joskus myös hengellisen kentän liepeillä.

Terve uskonrohkeus on hyvä asia. Ilman toivoa ja luottamusta olemme toivottomia, lannistumme ja luovutamme. Tämä luottavainen uskon nojautuminen Jumalaan ja Hänen lupauksiinsa on hyvin erilainen kuin ihmisvoimiin ripustautuva – hyvin suorituskeskeinenkin – uskon vaatimus. Kivikovat tv-kasvon sanat särähtävät korvaani: 

Suru ja häpeä ovat henkivaltoja.

Särähtely voimistuu, kun rivien välistä bongaan ajatuksen, että sairaus ja työttömyys on synnin seurausta ja mielenterveysongelmat ovat seurausta tottelemattomuudesta.

Tätä särähtelyä olen nähnyt/kuullut erilaisissa yhteyksissä eri henkilöiltä ja hieman eri äänenpainoin. Särähtelyä yhdistää kova – ja helposti syyllisyyden alle vievä soundi.

Tuollaisessa ilmapiirissä sairastuu jokainen – joko väärään vahvuuteen, jossa ilon, menestyksen ja vapauden kulissit ovat pystyssä, vaikka sisin huutaa epätoivoa ja hätää, tai romahtaa täysin, kun yksinkertaisesti ei jaksa täyttää annettua mittaa – mittaa, jota todellisuudessa ei täytä kukaan, ei edes tuo julistaja.

Evankeliumeissa kohtaamme Jeesuksen, joka lähestyy tarvitsevaa. Teksistä huomaamme, että tuon ajan vahvuuden ja suorituskeskeisyyden airuita, fariseuksia, tuollainen lähestyminen tyrmistytti:

Jeesus oli sitten aterialla hänen(tullimies Matteuksen) kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: ”Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!” Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.”

Näin Jeesus kohtasi sairaan ja kärsivän. Näin Hän kohtasi läheisestä hätää kantavan. Näin Hän kohtasi hengellisesti – tai (ruokkimisihmeissä) fyysisesti – nälkäisen. Näillä ihmisillä oli tarve. Osa älysi huutaa (ajoittain kovaankin ääneen) Jeesusta, joidenkin kohdalla Jeesus otti itse ohjat käsiinsä osoittaen tarpeen olemassaolon (esimerkiksi nainen Samarian kaivolla) tai muutoin sielunhoidollisesti lähestyi pulman keskellä kipuilevaa (vaikkapa yön kalastaneet kalastajat).

Kun tarkemmin ajattelee, Jeesus taisi kohdata nämä ihmiset heidän ollessa heikoimmillaan. – Ajoittain Hän otti puheeksi näiden ihmisten uskon heikkouden ja ajoittain syntikysymyksenkin, mutta vain ajoittain, silloin kun pulman syy tosiaan oli noissa asioissa.

Miten olisi – Olisiko aika ja uskaltaisiko riisua vahvuuden naamion ja roolivaatteet ja suostua tarvitsevaksi? Olisiko tuolla tavoin loppu pelissä helpompaa kuin yrittää kannatella omaa elämää, pitää kaikkia lankoja käsissä, nostaa itseä niskasta ylös? Olisiko aika antaa Jeesuksen kohdata, auttaa ja kannattaa?

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”

Luommeko ja kopioimmeko geenivirheen?

Näen vahvuuden naamioissa toisenkin riskin kuin pelkästään se, että syyllistymme tai uuvumme yrittäessämme täyttää mittaa. 

Voi käydä niin, että vahvuuden naamioita yllä pitäessämme alamme kopioimaan geenivirhettä – ihan niin kuin vikatilaan joutunut ihmiskeho kuunaan. Sama, mitä tapahtuu geenivirheen myötä ihmiskehossa, tapahtuu myös seurakunnassa, josta Uudessa testamentissa käytetään myös nimeä Kristuksen ruumis. 

Erityisesti meidän, jotka tavalla tai toisella kuljemme edellä, on varottava antamasta väärää kuvaa uskosta ja elämästä. 

Olin tilanteessa, jossa meitä nk. edellä kulkijoita omalla työsarallamme tsempattiin vuotamaan näkyä vaikutuspiiriimme. Opetus oli täysin linjassa Raamatun kanssa ja opetus sinällään oli aivan täysin varteen otettava.

Ongelma oli siinä, että itse olin taistellut – ihan oikeasti rukouksin ja kyynelin monta päivää työkenttäni vaikeuksia ja ahtautta, jota koin kaiken keskellä. Olin tuonut tämän vaikeuden ja ahtauden esille myös tilanteissa, joissa puhuin yhteistyökumppaneille. Ja olin tuonut tämän ahtauden esille tilanteissa, joissa tiesin, että rukoiltiin. 

Tiesin, että tämä “näkyä vuotava henkilö” kamppaili vaikeiden asioiden kanssa. Siinä sinällään ei ole mitään vikaa tai väärää. Joudumme elämässä joko omien valintojen tai joiden kuiden muiden valintojen takia outoihin tilanteisiin tai vaikeisiin vaiheisiin. Ongelma oli se, että tämä näky ja sen vuotaminen tuntui luonnottomalta tuota ongelmavyyhtitaustaa vasten. Se toi minulle hyvin epäaidon tuntuman – erityisesti yhdistettynä voimakkaaseen ja suorastaan ylipirteään esiintymiseen. 

Se oli yksi niitä hetkiä, kun ajattelin: Minä haluan olla aito. Silloinkin, kun en ole kiltti enkä kiva enkä puhu pelkästään kivoista ja myönteisistä asioista enkä jaksa hypettää ja olla (yli)innostunut. 

Toinen, mikä koskee meitä ns. edellä kulkijoita, on se, että emme pelkästään opeta Raamattua vaan sovellamme sitä elämään ja opetamme toisiakin tekemään niin. 

Tässä mainitsemassani näyn vuotamis -tilanteessa Raamatun opetuksen lähtökohta oli Nehemian kirjassa. Erinomainen aihepiiri. Minulle jäi sellainen tuntu, että opetus kulki tuolla (ylhäällä) ja meidän erilaisilla elämän taistelukentillämme taistelevat olimme täällä (alhaalla). Nämä kaksi kuvaa ja maisemaa eivät täysin kohdanneet. 

Vaikka olen kulkenut tätä uskon tietä kolmisen kymmentä vuotta ja nähnyt kaikenmoista enkä vähästä menetä henkistä/hengellistä tasapainoani, tuo kontrasti tuntui todella pahalta ja minulle jäi koko tilanteesta tosi kökkö fiilis. 

Toinen opetuksen soveltamiseen liittyvä vivahde liittyy siihen, että me edellä kulkijat, jotka opetamme uskosta, Jumalasta ja niin edes päin, opetamme – ihan oikein – Raamattua ja Raamatun pohjalta. 

On hyvin turvallista kuulla opetusta Jeesuksesta hyvänä paimenena ja siitä, miten Hänen kanssaan on turvallista kulkea. – Kuulijat ovat tyytyväisiä ja hyvillä mielin. 

Mitä opetettu on käytännössä? 

Entä, kun pimeä laakso on masennus tai perheväkivalta? Uskallanko puhua myös “elävän elämän” aihepiireistä.

Omalla edellä kulkijan taipaleellani olen – juurikin tämän löydön vuoksi, että en halua tukea mekanismeja, jotka johtavat naamioihin ja siten epäaitouteen – puhunut aihepiiristä joskus demonstroiden. 

Muistan erään tilanteen, jossa kerroin naamioista, joiden takana itse elin vuosia sitten. 

Olin tuolloinkin aktiivisesti mukana seurakuntaelämässä, vaikka päivisin leipäni tienasin muissa töissä. Opetettavani ammensin Raamatusta -ja muutaman opetuksen löydettyäni, näin jälki käteenkin ajattelen, että ihan järkeviä opetin.

Sen sijaan tarina naamion takana… 

Usko oli elämää kantava voima, tukikehikko. Ja hyvä niin. – Muuten en välttämättä olisi jaksanut niinkään hyvin. Oli hyvä tietää, että on Joku joka kuuntelee, kun kenellekään muulle ei voi puhua – ei edes seurakunnassa.

Silti – vuosia myöhemmin – olin joissain tilanteissa selittämisen velkaa, kun ihmiset ympärillä ihmettelivät: Sinähän vaikutit onnelliselta. Sinähän näytit elävän unelmaasi ja kutsuasi todeksi. Mikä nyt on? Mikä nyt tuli?

No, kun se onnellisuus, kutsun ja unelman todeksi eläminen oli kuva, minkä muut näkivät/minkä uskalsin antaa tulla näkyväksi. Tuon kuvan takana minä ja perheeni voimme huonosti. 

Tämän kertomuksen jaoin eräässä tilaisuudessa vieläpä sanottavaani havainnollistaen. 

Minulla oli kaksi kertakäyttölautasta, joista olin tehnyt naamiot. Juttelin naamion takaa toisen henkilön kanssa, jolla myös oli naamio. – Kyselin, miltä vuorovaikutus vaikuttaa. 

Hassulta ulkopuolisen silmin. – Ja itsestä aika hämärältä, kun ei näe oikeasti toisen naamion taakse eikä hän minun. Vuorovaikutus ei voi olla aitoja. Kehotin riisumaan naamiot. 

Tilaisuudessa oli paljon minua pidempään uskossa ollut henkilö toiselta paikkakunnalta. Jälki käteen kuulin hänen suivaantuneen opetuksestani aivan perin juurin. Eihän tuolla tavalla saa opettaa Jumalan seurakunnassa. Leikiksi pistää. Jälkikäteen minulle hahmottui kuva siitä, että tällä kertaa loukkaantumisen syy oli paitsi tyylissäni myös siinä, että sanottava osui johonkin sydämen sopukassa. Tämä henkilö kulki oman naamionsa kanssa – ja tuli hakemaan pikkuisen edemmäs omalta paikkakunnaltaan laastaria kipeyteen. Kun en laastaria tarjonnut, vaan osoitin haavan paikan (ehkä vähän epätavanomaisesti demonstroiden), henkilöä ei sen koommin näkynyt tilaisuuksissa, joissa olin puhumassa. 

Kolmas opetuksen soveltamiseen liittyvä vivahde: Miten sovellan sanotun elämääni? Martti Luther tapasi kysyä Raamatun aihepiirin ja kristillisen opin äärellä: Mitä se on? – Toisin sanoen, kun rukoilen vaikkapa Isä Meidän -rukousta, mitä se merkitsee elämässäni? Tai kun luen edellä mainittua psalmia 23, mitä elämässäni merkitsee se, että Jeesus on Hyvä Paimen siellä masennuksen tai muiden elämän koukeroiden keskellä?

Väärä mitta muodostuu myös silloin, jos jaan elämästäni pelkästään ne huippuhetket. Siihen me edellä kulkijat olemme syyllistyneet monen monta kertaa. Esimerkiksi herätyskristillisissä piireissä tunnetut todistuspuheenvuorot ts. puheen vuorot, joissa kerromme siitä, miten elämämme muuttui, kun nk. tulimme uskoon tai miten olemme kokeneet Jumalan avun elämässämme. – Jos näissä tilanteissa kerromme pelkästään elämän huippuhetket, tulemme antaneeksi epärealistisen kuvan uskosta. – Ja tämä voi johtaa vääriin suorituspaineisiin niin meidät kuin kuulijammekin. 

Yhden(kin) (pienen asian) tehokkuuden ymmärtää nukuttuaan samassa huoneessa yhden hyttysen kanssa.

Samantyyppiseen ajatuskulkuun olen tulin, kun vasemman käden peukaloani särki. Jostain kumman syystä kynsi on tulehtunut – ja peukaloon SATTUU!!!

Samaan tapaan myös psyyken ja hengen kipu voi pakottaa katsomaan tulehduskohtaamme silmästä silmään:

Hei, minuun sattuu; jotain on vialla.

Aina sisu ei ole hyväksi

Välttämättä emme tunnista kipua kivuksi tai jonkin oireeksi. Jotkut meistä ovat todella sinnikkäitä. Muistan erään maatalon isännän, joka aikoinaan ajoi autolla paikalliseen terveyskeskukseen sydäninfarktissa – ja meinasi lähteä ajamaan vielä keskussairaalaankin… Mitä tuosta, jos rintaa vähän puristaa.

Kipuun tottuneet

Saatamme pitää normaalina kipua, joka itse asiassa on hälytysmerkki siitä, että kaikki ei ole kunnossa – tai että me emme ole kunnossa.

Saatamme pitää sitä normaalina ja asiaankuuluvana. Olemme ”tottuneet” kipuun.

Jeesuksen sanat meille(kin) ovat:

Tahdotko tulla terveeksi?

Haluammeko luopua kivustamme? Haluammeko tulla terveiksi?

Emme pysty hahmottamaan terveyttä ennen kuin olemme terveitä. (Vrt. syntymästään saakka sokea mies, joka vähitellen alkoi hahmottaa, mitä on nähdä!)

Joskus ongelmamme on torjunta. Meidät on opetettu olemaan isoja poikia ja tyttöjä, jotka eivät itke. Pahimmillaan surun tai vihan tunteet ”demonisoidaan”. Takavuosina kuulin melkoisen pöyristyttävää ”henkivaltaopetusta”, jossa aivan pokerinaamalla sanottiin, että suru ja viha ovat henkivaltoja!  – Jos noin olisi, olisi itsessään Jumalassa ja Jeesuksessa noita henkiä! Jumala ja Jeesuskin on kuvattu surulliseksi ja vihaiseksi joissakin raamatunkohdissa! Miksi me emme saisi tuntea tuollaisia tunteita?

Naamion takaa

Jos on aina pakko hymyillä, olemme vakavassa vaarassa lymyillä itseltämme, toinen toiseltamme ja Jumalalta. Elämme rooleissa, näemme toisistamme vain naamiot..” Kipeydymme” lisää epäaidossa kanssakäymisessä. Näemme toisemme naamioina, jotka peilaavat naamioina omia naamioitamme.

Heijastamme epäaitouden paitsi läheisiimme, myös Jumalaan. Yritämme naamioiden kanssa lähestyä Jumalaakin.

Julkaissut Pauliina Kuikka

pastori, valokuvaaja, sisällöntuottaja - pastor, photographer, content manager

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: