Yhteyttä rakentamassa, osa 2: Vetovoimaisen seurakunnan salaisuus

Edellisessä videossa alustin Luumäen Saalemin vuoden teemaa Yhteyttä rakentamassa.

Päätin puheeni ajatukseen: Niin jumalasuhteemme kuin seurakunnankin tavoitetila on, että saamme olla yhteydessä ja osallisuudessa sellaisenamme, omana itsenämme – eikä meidän tarvitse olla tismalleen samanlaisia mustikoita. 

Tämän sunnuntaisen videon löydät tästä linkistä. Se on katsottavissa su 24.1. klo 11 eteen päin. Videon sisältö tekstinä alla. Videolla puheen lisäksi laulut: Liekkejä on monta ja Liekkilaulu.

Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla. 

Apt. 2:1, Kr 38

Kohdasta löydämme kreikankielisen sanan:

Ομοθυμαδον [homothumadon] samassa mielessä, yhteisestä sopimuksesta, yhdessä intohimossa (with one mind, withone accord, with one passion)

Uuden testamentin kreikan sanakirjassa sanaa selitetään seuraavasti: Erityinen kreikan kielen sana, jota käytetään Uudessa testamentissa 12 kertaa. Niistä kymmenen on Apostolien teoissa. Sana auttaa ymmärtämään kristittyjen yhteyden ainutlaatuisuutta. Sana muodostuu kahdesta sanasta. Niistä toinen tarkoittaa yhdessä kiirehtimistä ja toinen tarkoittaa yhdessä jonkun kanssa, samassa tahdissa. 

Toinen kuva, joka avaa ajatusta yhdessä koolla olemisen takaa,  nousee musiikista ja soinnuista, joissa eri sävelet ja soittimet soivat yhteen.

Yhteys on hedelmän tuottamisen edellytys

Ennen muuta pysyminen Jeesuksessa ja Hänen Sanassaan.

Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää.

Joh. 15: 5

Paljon oli tapahtunut viimeisen 1,5 kuukauden aikana. – Parantumiset, vapautumiset, Lasaruksen kuolleista herättäminen, juhlava saapuminen pääsiäisjuhlille olivat kääntyneet surun, pelon ja hämmennyksen kautta iloksi – ja uudestaan hämmennykseksi. – Jeesus tuntui tulevan ja menevän tavalla, jota ei voinut käsittää.

Vähän aiemmin Jaakobin ja Johanneksen äiti oli pyytänyt erityiskohtelua Jeesukselta hänen pojileen Jumalan valtakunnassa.

Vähän aiemmin Pietari oli kieltänyt Jeesuksen. 

Tässä tilanteessa Jeesus piirtää seuraajiensa silmien eteen näkyä heidän tehtävästään. 

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti

Matt. 28: 19, 20

Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.

Mark. 16: 15

Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.

Apt. 1: 8

Mitä minä tästä saan?  Muuttui ajatukseksi: Teen tämän, jotta Lähettäjäni tahto tuli täytetyksi. 

Jaakobin ja Johanneksen kysymys siitä, saisivatko he istua Jumalan valtakunnassa Jeesuksen vierellä ja hallita, kääntyi ajatukseksi siitä, että tuli pistää tossua toisen eteen, jotta sanoma Jeesuksesta leviäisi tässä ajassa.

Tästä nousi ensimmäisten kristittyjen tapa elää ja olla yhdessä. Apostolien tekojen toisen luvun jakeessa 46 kohtaamme uudestaan tämän sana Ομοθυμαδον [homothumadon] 

— he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.

Apt. 2: 46

He kiiruhtivat yhdessä, yhteen tahtiin. He soivat erilaisina samaa sointua. Paikassa, joka oli heille erityinen paikka, jossa palveltiin Jumalaa ja yhteisellä aterialla kodeissa ja ehtoollisella.

He kiiruhtivat yhdessä, yhteen tahtiin. He soivat erilaisina samaa sointua. Ja pitivät huolta toisistaan.

He kiiruhtivat yhdessä, yhteen tahtiin. He soivat erilaisina samaa sointua. Ja elivät todeksi uskoa, yksinkertaisesti ja mutkattomasti.

Kaikki tämä sai aikaan sen, että kirjaimellisesti ensimmäinen seurakunta oli vetovoimainen. Mitä tulee puheeseen Jeesuksesta, se oli suoraa ja mutkatonta ja sen keskiössä oli Jeesus. Samoin rukous oli yhtä lailla suoraa ja mutkatonta vetoamista Jumalan Sanaan ja lupauksiin.

Sen kuultuansa he yksimielisesti korottivat äänensä Jumalan puoleen ja sanoivat Apt. 4: 24

– Ja apostolien kätten kautta tapahtui kansassa monta tunnustekoa ja ihmettä; ja he olivat kaikki yksimielisesti koolla Salomon pylväskäytävässä.

Apt. 5: 12

Apostolien teoista löytyy muutama esimerkki siitä, miten yhteys syntyi myös niiden välille, jotka asettuivat vastustamaan, mitä Jeesus teki:

Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala suokoon teille, että olisitte yksimieliset keskenänne, Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan, niin että te yksimielisesti ja yhdestä suusta ylistäisitte Jumalaa ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen isää.

Room. 15: 5,6

Julkaissut Pauliina Kuikka

pastori, valokuvaaja, sisällöntuottaja - pastor, photographer, content manager

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: